VALMENTAJA TONI PESONEN

KUKA OLEN

 

Olen pitkän linjan yrittäjä ja valmentaja Toni Pesonen.

Olen toiminut jo yli 12 vuotta hyvinvointialalla sekä urheilun parissa.

Tikiksen kanssa olemme valmentaneet yli 40 000 asiakasta ja olen saanut vuosien varrella vahvan ammattitaidon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Lisäksi olen tehnyt kiireisenä yrittäjänä onnistuneen pysyvän elämäntapamuutoksen. 

Nyt haluan auttaa sinua onnistumaan omassa muutoksessasi. 

Lue lisää minusta

Toni hahmottaa nopeasti ja hyvin kokonaisuuksia ja siitä mikä on oleellista ja mikä realistista. Olennaista on myös se, että tapojen muuttaminen vaatii aikaa ja kaikkea ei voida korjata kerralla. Toni osaa hyvin perustella sen ja silti motivoida jatkuvasti kohti asetettuja tavoitteita. Toni on tukenut sekä liikuntaohjelmien että ruokavalioiden kanssa, mutta ollut myös erinomainen henkinen tuki ja sparraaja. Tonihan on itse myös kauppatieteiden maisteri ja yrittäjä, joten hän ymmärtää hyvin myös työni tuomat vaatimukset ja paineet. Siitä on ollut iso apu.

Marko

 

Heippa! Mulla on ollut aivan upea puoli vuotinen ja nyt tuntuu että on aika jatkaa matkaa yksin. On mahtavaa että tälläisiä valmennuksia on ❤️ Olen saanut tästä niin paljon ja oloni tuntuu niin hyvältä ja varmalta siitä että näin mennään loppuelämä. Syy siihen miksi nyt lopetan valmennuksen johtuu vain siitä että haluan irrottautua tiiviistä kännykän käytöstä ja tunnen olevani valmis yksin pärjäämiseen. Uskon että haluan vielä tulevaisuudessa kehittää itseäni niin tiedän kyllä kenen puoleen kääntyä 😃 Kiitos sinulle ❤️

Virpi

 

Tilaa Youtube -kanavani.

Teen videoita liittyen painonpudotukseen ja hyvinvointiin rennolla otteella. 

Video Poster Image
Video Poster Image
LIITY ENSIMMÄINEN ASKEL SÄHKÖPOSTILISTALLE

Saat joka viikko hyviä vinkkejä painonpudotukseen ja hyvinvointiin!

Joiden avulla tulet pääsemään vauhtiin omassa muutostarinassasi.

En spämmää. Listalta voi poistua milloin vain.