Toni Pesonen

 

Olen 40 -vuotias yrittäjä ja valmentaja Helsingistä.

Yrittäjätarinani alkoi, kun opiskelin vielä Vaasan yliopistossa Kauppatieteen maisterin tutkintoa. Jotenkin se vaan puraisi syvästi, että pääsisi tekemään kokonaan oman näköistä juttua. 

Urheilu ja hyvinvointi on kiinnostanut minua aina vahvasti ja se on vienyt mukaan huippu-urheilun maailmaan sekä monipuolisen treenaamisen pariin. 

Matkaan on mahtunut paljon nousuja ja laskuja, mikä on osa elämää ja koen, että tämä on luonut minusta myös paremman valmentajan. Osaan samaistua asiakkaitteni tilanteisiin ja uskon, että löydämme yhdessä tien parempaan hyvinvointiin, vaikka se joskus vaatisi vähän enemmän aikaa.

 

TIKIS

 

Tikis-brändin kautta ollaan tehty erilaisia verkkovalmennuksia hyvinvointiin, treeniin ja ravintoon liittyen. Näiden vuosien aikana meillä on ollut yli 40 000 asiakasta.

Alussa oli visio siitä, että pystyttäisiin tuottamaan treenaajille hyvää fiilistä ja iloa sekä antamaan hyötyä ja tietoa treenaamiseen liittyen. Uskon, että olemme onnistuneet tässä hyvin. 

Hienointa on mielestäni ollut, kun onnistuimme luomaan yrittäjyyteen sopivan elämäntavan, joka motivoi terveelliseen elämään.

 

Pesonen Performance

 

Yritykseni kautta teen henkilökohtaista valmennusta sekä nettivalmennusta, joka tähtää asiakkaiden parempaan hyvinvointiin sekä pysyviin elämäntapamuutoksiin.

Asiakkaina ovat painonpudottajat, elämäntapamuutoksen tekijät, uupuneet tai burnoutin kokeneet sekä urheilijat. 

Minulla itselläni on omakohtaista kokemusta elämäntapamuutoksen tekemisestä sekä burnoutista nousemisesta. Näiden kokemusten myötä löysin myös oman valmennusfilosofian, joka katsoo ihmistä kokonaisuutena riippumatta siitä, onko hän esimerkiksi tavoitteellinen urheilija tai parempaa suorituskykyä hakeva yritysjohtaja.

Tämän lisäksi konsultoin maksullisessa digimarkkinoinnissa sekä autan / sparraan yrittäjiä. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tämä kiinnostaa.

 

Missä asioissa voin auttaa sinua:

 

  • Haluat tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen
  • Et tiedä, mikä on järkevä tapa aloittaa elämäntapamuutos
  • Sinulla on takana useita muutoksia, mutta et ole pystynyt muodostamaan itsellesi terveellistä elämäntapaa vaan muutokset ovat olleet "projekteja"
  • Haluat saada liikkumisen osaksi arkeasi niin, että se antaa energiaa eikä vain vie sitä
  • Haluat jaksaa tehdä sinulle tärkeitä asioita läheistesi kanssa
  • Opit kuuntelemaan enemmän kehosi viestejä, jonka avulla opit syömään terveellisemmin sekä liikkumaan energisyyttä lisäten

Oletko kiinnostunut valmennuksistani? Voit tutustua niihin täältä.